13.9.2005

A:n kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A vaati Uudenmaan verovirastoa ja B:tä vastaan vireille panemassaan täytäntöönpanoriitakanteessa vahvistettavaksi, että hän omistaa edellä mainitun B:n veloista ulosmitatun kiinteän omaisuuden ja auton sekä että mainittu luotollinen shekkitili on hänen tilinsä. Ulosmittaukset loukkasivat A:n tekemiin, aitoihin ja todellisiin kauppoihin sekä tilin avaamiseen perustuvaa omistusoikeutta.

A ja B olivat aikaisemmin omistaneet Vantaalla sijaitsevan perheen asuntona olleen kiinteistön puoliksi kumpikin. A oli 13.5.1997 ostanut B:n asuinkiinteistöstä omistaman puoliosuuden 430 000 markan kauppahinnasta. Kiinteistöön liittyvät määräalat A oli loppuvuonna 1997 hankkinut ulkopuoliselta taholta. Savonlinnan kiinteistön, jolla sijaitsi puolisoiden yhteisessä käytössä ollut kesämökki, A oli ostanut 21.1.1999 B:ltä 186 000 markan kauppahinnasta. Asuinkiinteistön ja kesämökkikiinteistön kauppahinnat oli suoritettu siten, että A oli ottanut vastatakseen vastaavansuuruiset aikaisemmin B:n vastattavana olleet luotot.

A oli kiinteistöt ostaessaan ollut sellaisessa asemassa, että hänellä oli ollut kyky vastata kiinteistöihin kohdistuvista, hänen vastattavakseen ottamista yhteensä 616 000 markan määräisistä veloista. Pankilla oli mainitun saatavan vakuudeksi panttioikeus kiinteistöihin ja pankki oli omalta osaltaan hyväksynyt kiinteistöjen omistajanvaihdokset.

A:n ja B:n tulonmuodostus oli yhteinen siten, että A toimi B:n kanssaesiintyjänä Suomessa. Lisäksi A hoiti B:n ulkomaisia esiintymisiä koskevat sopimusneuvottelut ja käytännön järjestelyt. Tämän vuoksi A:lle kuului tietty osa, ainakin noin kolmannes B:n kotimaan esiintymisistä saamista tuloista sekä agentin palkkio B:n ulkomaisista esiintymisistä saamista tuloista. Lisäksi A:lla oli ollut muita tulonhankkimismahdollisuuksia. Ulosottomies oli hyväksynyt tietyn osan B:n tuloista A:n tuloiksi.

B:llä oli ulkomaille muuttamisensa vuoksi ollut todellinen tahto päästä eroon kiinteistöomistuksestaan Suomessa. Rajoitetun verovelvollisuuden saaminen oli edellyttänyt kiinteästä omaisuudesta luopumista, ja B oli veroviranomaisten ohjeesta luovuttanut omaisuuden A:lle.

Valtaosassa suomalaisia perheitä puolisoiden varallisuus muodosti yhden varallisuusmassan, jota käytettiin yhdessä hyväksi harkituin tavoin täysin siitä riippumatta, kumman puolison nimissä jokin yksittäinen omaisuuserä oli. Tällainen toiminta oli tavanomaista ja sen perustana oli lakiin perustuva perheen elatusvastuu. B:n mahdollisuus perheen jäsenenä asua puolisonsa omistamalla asuinkiinteistöllä Suomessa ollessaan tai käydä puolisonsa omistamalla kesämökillä ei ollut sellaista omistajanhallintaa, jota ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettiin. Se, että B oli kesämökkikiinteistön myymisen jälkeen jatkanut kiinteistöllä aloitettua rakentamista, oli johtunut B:n sairaudesta. Lisärakentamisella ei myöskään ollut oikeudellista merkitystä, vaan ratkaisevaa oli, oliko kauppa sitä solmittaessa ollut todellinen.

Henkilöauto oli rekisteröity A:n nimiin, ja hän oli tuonut sen muuttoautona Suomeen elokuussa 2001.

Maksukiellon kohteena oleva shekkitili oli A:n ja B:n käytössä ja se oli käytännössä ainoa A:n käytössä oleva pankkitili. Mitään perustetta maksukiellon antamiselle tai edes ulosottolain 3 luvun 36 a §:n mukaiselle epäilylle ulosoton välttämistarkoituksesta ei ollut.

A:n ja B:n olosuhteet olivat muuttuneet merkittävästi B:n vuonna 1999 tapahtuneen sairastumisen vuoksi. Kaupantekohetkellä A ja B eivät olleet voineet tarkasti tietää myöhempien vuosien tulojaan. B ei tuolloin myöskään ollut ollut tietoinen ulosottoon tuleviksi ilmoitetuista verosaatavista eikä hänen tarkoituksenaan ollut ollut välttää ulosottoa. B oli päin vastoin ilmeisesti sairastumiseensa saakka maksanut kuukausittain ulosottoon sovitun suuruisen maksun.

A lausui, että hänen tuli esittää väittämänsä omistusoikeutensa tueksi vain todennäköisyysnäyttö.

Ulosottomiehen lausunto

Ulosottomies katsoi käräjäoikeudelle antamissaan lausunnoissa, että Vantaan asuinkiinteistö voitiin ulosmitata B:n omaisuutena, koska kysymyksessä oli ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin tarkoittama keinotekoinen järjestely, jonka tarkoituksena oli pitää kiinteistö B:n velkojien ulottumattomissa. Ulosottomies perusteli kantaansa sillä, että tultuaan tietoiseksi yrityksensä konkurssista aiheutuvista velvoitteista, B oli 13.5.1997 myynyt puolisonsa A:n kanssa yhteisesti omistamastaan kiinteistöstä oman osuutensa A:lle siten, että A oli yksin ottanut vastatakseen kiinteistöön kohdistuvat velat. Kuitenkin velan lyhennykset olivat tapahtuneet luotolliselta shekkitililtä, jonne oli kaupan jälkeen ohjautunut B:n esiintymispalkkioita yhteensä noin 2,1 miljoonaa markkaa. A ei ollut omilla varoillaan pystynyt kyseisiä velkoja lyhentämään. Se, että velkojapankki oli hyväksynyt järjestelyn, ei myöskään ollut osoitus aidosta omistajanvaihdoksesta. Pankille panttivelkojana lienee ollut sama, kuka kiinteistön nimellisesti omisti.

Vaikka B virallisten tietojen mukaan asui ulkomailla, oli myös hänet tavattu ulosmittauspäivänä Vantaan asuinkiinteistöstä, jossa hän Suomessa ollessaan puolisonsa ja lastensa kanssa asui. Kyseinen osoite oli siten tulkittavissa myös hänen kodikseen.

Savonlinnan kesämökkikiinteistön ulosmittausta ulosottomies perusteli sillä, että kiinteistön oli alunperin omistanut B:n konkurssiin mennyt yhtiö, jolta B oli 6.8.1996 lunastanut sen 135 000 markan hinnalla. B oli 21.1.1999 myynyt kiinteistön A:lle edellä selostetulla tavalla. Kiinteistöllä oli kuitenkin jo tuolloin aloitettu rakennustyöt, joihin oli A:nkin kertoman mukaan käytetty ainakin 420 000 markkaa. Kiinteistöön kohdistunutta velkaa oli lyhennetty ja rakentamisesta aiheutuneet kulut oli maksettu edellä mainitulta luotolliselta tililtä, joten nimellisestä omistuksesta huolimatta B oli rahoittanut omaisuuden hankinnan ja ylläpidon. Lisäksi se hyöty, mikä kesämökkikiinteistöstä oli mahdollista saada, koitui myös B:lle.

B:n veloista ulosmitattu henkilöauto oli hankittu A:n nimiin Saksassa. A:n ja B:n koko perhe oli oleskellut elokuusta 2000 elokuuhun 2001 ulkomailla. A oli kertonut auton hankinnan tapahtuneen B:n ansaitsemilla varoilla. Auto oli kuitenkin rekisteröity A:n nimiin, koska hän Suomessa asuvana oli ollut perheessä ainoa, joka oli voinut tuoda auton verovapaasti Suomeen. Lisäksi A oli kertonut, että asuessaan auton hankinta-aikaan ulkomailla, hänellä ei siellä ollut ollut erään noin 2 000 markan korvauksen lisäksi muuta tuloa. Näin ollen A:lla ei myöskään tulojensa perusteella ollut ollut varallisuutta hankkia autoa henkilökohtaiseen omistukseensa.

B:n taloudellisen tilanteen vuoksi oli selvää, että edellä mainittuja järjestelyjä oli käytetty ulosoton välttämistarkoituksessa. B:llä oli ulosottovelkaa noin 2,1 miljoonaa markkaa. Verot, joista B oli henkilökohtaisesti vastuussa, oli maksuunpantu vuonna 1996 ja sen jälkeen sekä ne olivat tulleet ulosottoperintään vasta maaliskuussa 1997 ja sen jälkeen. B:lle oli Helsingin hovioikeuden 24.4.1997 antamassa rikosperusteista vahingonkorvausta koskevassa asiassa määrätty maksuvelvollisuus Uudenmaan verovirastolle.

A oli katsonut, että osan B:n tuloista voitiin nyt esillä olevassa tulkintatilanteessa katsoa kuuluvan A:lle. Näkemys piti paikkansa, mutta kestämätön oli ajatus, että "manageri" saisi todellisuudessa suurimman osan niistä palkkioista, joita B omalla esiintymisellään ansaitsi.

Maksukielto oli annettu ulosottolain 3 luvun 36 a §:n mukaisesti, jotta estettäisiin A:n ja B:n toimesta tapahtuva luotollisen shekkitilin käyttö ulosoton välttelyyn. Vaikka tili oli muodollisesti A:n nimissä ja B:llä oli tiliin käyttöoikeus, tilille oli pääasiassa ohjautunut B:n tuloja. Tili oli siten tosiasiassa puolisoiden yhteinen.

Tilin luottoraja oli 600 000 markkaa. Luottomäärä oli perustunut yksinomaan B:n tulonhankkimismahdollisuuksiin. Tilille oli 24.10.1997 lukien ohjattu B:n esiintymistuloja noin 2,1 miljoonaa markkaa siten, että tilin saldo oli koko ajan ollut negatiivinen. Tililtä oli hoidettu A:n ja B:n perheen rahaliikenne kyseisen maksukiellon antamiseen saakka. Tämä oli aiheuttanut sen, että ainoastaan pankille oleva velka oli lyhentynyt, eikä ulosotto ollut ulottunut B:lle kuuluviin rahavaroihin. Lisäksi tilin avaamiseen oli A:n mukaan ollut syynä kesämökin rakentamisen luotottaminen sekä aiemmin 1990-luvulla suoritettu ulosmittaus, jossa B:n omalta tililtä oli ulosmitattu kolmannes hänen rahavaroistaan. Tiliä oli siten käytetty ulosoton välttämistarkoituksessa.

B:n ja Uudenmaan veroviraston vastaukset

B ilmoitti, ettei hänellä ollut huomauttamista riita-asian johdosta.

Uudenmaan verovirasto vaati, että kanne hylätään. Kiistämisensä tueksi verovirasto vetosi samoihin perusteisiin kuin ulosottomies. Lisäksi verovirasto katsoi, että A:n ja B:n veroilmoitukset eivät tukeneet väitettä siitä, että B:n tulonmuodostuksesta merkittävä osa perustui A:n henkilökohtaiseen työpanokseen.

Käräjäoikeuden tuomio 5.3.2003

Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentti

Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin mukaan väite siitä, että omaisuus kuuluu sivulliselle, ei estä omaisuuden ulosmittaamista, jos havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta ottaen huomioon velallisen omistajan määräysvaltaan verrattava valta tai verrattavat toimet taikka hänen saamansa edut ja muut vastaavat seikat, ja sellaista oikeudellista muotoa ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa.

Vantaan asuinkiinteistö

Käräjäoikeus totesi, että kiinteistö oli alun perin hankittu vuonna 1981 A:n ja B:n yhteiseen omistukseen. A oli ostanut B:n osuuden, puolet sanotusta kiinteistöstä 13.5.1997 päivätyllä kauppakirjalla 430 000 markan kauppahinnasta, jota oli pidettävä käypänä hintana ottaen huomioon kiinteistöön tuolloin kohdistuneiden vastuiden määrä. Kauppahinta oli suoritettu siten, että A oli ottanut vastatakseen B:n osuuden kiinteistöön kohdistuneista veloista.

Asiassa ei ollut luotettavasti näytetty, että kiinteistönkaupasta sovittaessa B:tä olisi uhannut velkaantuminen. Kaupantekoaikaan ulosotossa olleiden Uudenmaan veroviraston verosaatavien yhteismäärä oli asiassa esitetyn selvityksen perusteella ollut vähäinen, kun sitä verrattiin B:n kotimaasta ja ulkomailta saamien tulojen määrään.

Lisäksi oli luotettavasti selvitetty, että syynä kiinteistönkauppaan oli ollut B:n muutto ulkomaille ja hänen olennaisten siteidensä katkaiseminen Suomeen, jotta B oli voinut karenssiajan jälkeen päästä rajoitetusti verovelvolliseksi Suomessa, kuten oli sittemmin tapahtunutkin.

A oli toiminut B:n agenttina, sopinut B:n esiintymisiä ja hoitanut B:n ulkomaisiin esiintymisiin liittyviä juoksevia asioita samalla tavoin kuin tavanomaiset, esiintyvien taiteilijoiden palveluiden välittäjinä toimivat agentit. A oli myös esiintynyt eri tilaisuuksissa yhdessä B:n kanssa. A:lla oli ulosottoviranomaistenkin mukaan ollut oikeus tiettyyn osaan B:n palkkioista. Koska tarkkaa selvitystä palkkioiden jakoa koskevan A:n ja B:n välisen sopimuksen sisällöstä ei ollut esitetty, käräjäoikeus oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla arvioi A:n palkkioksi yhden kolmasosan B:n Suomessa ansaitsemista bruttopalkkioista lukuun ottamatta eräistä käräjäoikeuden mainitsemista esiintymisistä B:lle suoritettuja palkkioita. Korvaukseksi agentin tehtävistä ulkomaisten esiintymisten osalta käräjäoikeus arvioi kymmenen prosenttia B:lle ulkomailta suoritetuista bruttopalkkioista.

Ottaen huomioon myös sen, että A oli rahoittanut B:ltä ostamansa asuinkiinteistön puoliosuuden hankinnan pankkilainalla, jonka takaisin maksamiseen A:lla oli ollut sekä omien ansiotulojensa että hänelle kuuluvien B:n esiintymispalkkioiden osuuksien perusteella riittävästi varoja, asiassa oli luotettavasti näytetty, että A omisti yksin asuinkiinteistön ja siihen liittyvät kaksi määräalaa. Käräjäoikeus otti järjestelyn väitettyä keinotekoisuutta koskevassa harkinnassaan huomioon myös sen, että A oli hankkinut ulosmittauksen kohteena myös olleet asuinkiinteistöön liittyvät kaksi määräalaa yksin omiin nimiinsä ulkopuolisilta tahoilta, että A oli lyhentänyt pankille asuinkiinteistöön kohdistunutta velkaa sekä ettei asiassa ollut vastoin A:n kiistämistä näytetty B:n kaupan jälkeen käyttäneen kiinteistöä tai siihen kuuluvia määräaloja kuten omiaan tai määränneen niihin liittyvistä seikoista, toisin sanoen käyttäneen kiinteistöön nähden omistajan vallintavaltaa. B:n oli asiassa esitetyn todistelun perusteella selvitetty asuneen ulkomailla, eikä kiinteistöä ja siihen liittyviä kahta määräalaa tai niillä olevia rakennuksia ollut näytetty käytetyn B:n asuntona Suomessa B:n ulkomailla oleskelun aikana.

Näillä perusteilla käräjäoikeus vahvisti, että A omisti yksin Vantaan asuinkiinteistön ja kaksi siihen liittyvää määräalaa.

Savonlinnan kesämökkikiinteistö

Käräjäoikeus totesi, että B oli myynyt kyseessä olevan kiinteistön 21.1.1999 kauppahinnan ollessa 186 000 markkaa tilanteessa, jossa B oli kutsuttu saapumaan samana päivänä antamaan avustavalle ulosottomiehelle ulosottolain mukainen ulosottoselvitys. Kiinteistön kauppahinta oli suoritettu siten, että A oli ottanut vastatakseen kiinteistöön kohdistuvista B:n veloista. Tuohon aikaan B:llä oli jo ollut merkittävät verovelat ulosotossa, joten oli pääteltävissä, että kiinteistöä koskeva kauppa oli sen solmimisen ajankohta huomioon ottaen tehty tarkoituksin välttää ulosottoa.

Asiassa oli riidatonta, että B oli kaupan jälkeen sijoittanut kiinteistöllä suoritettuihin rakennustöihin vähintään 800 000 markkaa, mahdollisesti jopa 1 000 000 markkaa. A oli ilmoittanut, että kiinteistön rakentamiseen oli 30.3.1999 mennessä käytetty 420 000 markkaa. Ottaen lisäksi huomioon, että B oli A:n kertomuksen mukaan päättänyt edellä kerrotuista kustannuksiltaan sangen mittavista rakennustöistä, A:n ja B:n välistä kiinteistön kauppaa oli pidettävä sellaisena keinotekoisena järjestelynä, jota ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettiin.

B oli asiassa esitetyn henkilötodistelun perusteella käyttänyt kiinteistöä kaupasta huolimatta kuin omaansa muun muassa suorittamalla kiinteistöllä sellaisia erittäin mittavia rakennustöitä, joita käräjäoikeuden arvion mukaan tavanomaisella kaupalla kiinteistön myynyt taho ei olisi suorittanut. Käräjäoikeus totesi, ettei pelkästään B:n sairaus riittänyt muuttamaan käräjäoikeuden arviota asianosaisten keskinäisen järjestelyn tarkoituksesta. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen siltä osin kuin kysymys oli kesämökkikiinteistön omistusoikeudesta.

Henkilöauto

Henkilöauto oli ostettu A:n nimiin perheen oleskellessa ulkomailla, vaikka auton hankinta oli tosiasiallisesti rahoitettu B:n varoilla. Auto oli tuotu Suomeen syksyllä 2001.

Vuosina 2000 ja 2001 B:llä oli ollut merkittävät verovelat ulosotossa, mistä seikasta sekä A että B olivat olleet tietoisia, joten oli pääteltävissä, että auton ostaminen A:n nimiin oli tehty tarkoituksin välttää B:n omaisuuden ulosottoa. Oli jäänyt näyttämättä, että A olisi tosiasiassa rahoittanut auton hankintaa. Auton ostamista A:n nimiin oli sen vuoksi pidettävä sellaisena keinotekoisena järjestelynä, jota tarkoitettiin ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen myös siltä osin kuin kysymys oli A:n omistusoikeudesta autoon.

Luotollista shekkitiliä koskeva maksukielto

Käräjäoikeus katsoi, että ulosottomiehen ulosottolain 3 luvun 36 a §:n nojalla antama maksukielto oli ollut säännöksen esitöissä lausutun mukainen. Asiassa oli selvitetty, että muodollisesti A:n nimissä olleelle luotolliselle shekkitilille oli ohjattu paitsi B:n ulkomailta saatuja esiintymistuloja, joiden osalta käräjäoikeus oli todennut niiden kuuluvan yhteisesti A:lle ja B:lle, myös A:n palkkatuloja ja B:n kotimaasta saamia esiintymistuloja, jotka oli kanavoitu ohjelmatoimiston kautta siten, että ohjelmatoimiston palkkion vähentämisen jälkeen A:n tilille oli suoritettu muun muassa kauppahintoja irtaimista esineistä, jotka olivat tosiasiallisesti jääneet asuin- ja kesämökkikiinteistöillä sijainneisiin rakennuksiin. Edelleen tilille oli suoritettu erilaisia B:lle maksettuja kulukorvauksia sekä käräjäoikeuden arvion mukaan ylisuuria varastotilan tilavuokria A:lle siten, että B:n merkittävät Suomesta saamat esiintymistulot oli siirretty A:n nimissä olevalle tilille.

B:llä oli ollut sanotun luotollisen shekkitilin käyttöoikeus. Kysymyksessä oli ollut asiassa esitetyn selvityksen mukaan sellainen keinotekoinen järjestely, jolla oli pyritty välttämään ulosottoa luotollista shekkitiliä hyväksikäyttäen. Ottaen huomioon todistajana kuullun pankinjohtajan kertomus oli ilmeistä, että luotollinen shekkitili oli alun perin avattu pankin neuvosta liittyen edellä kerrotun kesämökkikiinteistön rakentamisen rahoitukseen. Tilille oli kuitenkin suoritettu 24.10.1997 lukien B:n esiintymistuloja yhteensä noin 2,1 miljoonaa markkaa siten, että sanotun
600 000 markan, sittemmin 300 000 markan luottorajalla varustetun tilin saldo oli ollut koko ajan ennen maksukiellon antamista 9.10.2001 negatiivinen. Tililtä oli hoidettu koko A:n ja B:n perheen maksuliikenne 9.10.2001 saakka. Ainoastaan pankin saatavat olivat lyhentyneet.

Asiassa ei näin ollen ollut esitetty perusteita vahvistaa, että luotollinen shekkitili olisi todellisuudessa A:lle yksin kuuluva tili. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen myös tilin osalta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ari Wirén.

Helsingin hovioikeuden tuomio 12.3.2004

A ja verovirasto valittivat hovioikeuteen.

Vantaan asuinkiinteistön osalta hovioikeus katsoi selvitetyksi, että B:llä oli kaupan ajankohtana 13.5.1997 ollut ulosotossa tuloihinsa nähden pieni määrä velkaa. Uudenmaan veroviraston 3.2.2003 laatimasta verovelkojen luettelosta ilmeni kuitenkin, että B:llä oli ollut maksamatta myös huomattava määrä 4.12.1996 erääntynyttä jäännösveroa ja lisäksi viivekorkoa. Edelleen 1.3.1997 oli erääntynyt B:n jälkiveroja vuosilta 1990 - 1992 ja vuosien 1993 ja 1994 jälkiverot olivat erääntyneet 1.9.1998 ja 1.10.1998. Veroviraston ilmoituksen perusteella, jota ei ollut kiistetty, viimeksimainittuja vuosia koskevat verotarkastuskertomukset olivat valmistuneet lokakuussa 1995 ja lokakuussa 1996, joten B:llä oli kaupantekoaikaan ollut tiedossaan myös vuonna 1998 erääntyneet jälkiverot. Helsingin hovioikeuden 24.4.1997 antamassa rikosperusteista vahingonkorvausta koskevassa ratkaisussa B:lle oli määrätty maksuvelvollisuus Uudenmaan verovirastolle. B:tä oli siten hänen tietensä kaupantekoaikaan uhannut velkaantuminen.

B:n tuloja ei ollut käytetty pieniä maksuja lukuunottamatta ulosottovelkojen maksamiseen, vaan ne olivat menneet muun muassa A:n nimissä olleelle luotolliselle shekkitilille, jossa ne olivat olleet ulosoton ulottumattomissa. Tililtä oli maksettu A:n ulkopuolisilta vuoden 1997 loppupuolella ostamat määräalat sekä luottojen lyhennyksiä. Vaikka olisi otettu huomioon ilmoitetut ohjelmatoimistosta maksetut A:n palkkatulot vuosina 1997 - 2000 ja vuokratulot vuosina 1997 - 1999, hänen tulonsa olivat olleet pienet hänelle siirrettyihin vastuisiin verrattuna. Kun A ei ollut verotuksiinsa ilmoittanut saaneensa tuloja muun muassa yhteisesiintymisistään B:n kanssa, hovioikeus katsoi, ettei jälkeenpäin voitu ulosottovelkojan vahingoksi hyväksyä B:n tulojen kuulumista joltakin laskennalliselta osin A:n tuloiksi.

Asiassa oli selvitetty, että B oli pyrkinyt saamaan itselleen niin sanotun rajoitetun verovelvollisen aseman. A ei kuitenkaan ollut näyttänyt, että syynä kauppaan oli ollut B:n muutto ulkomaille ja olennaisten siteiden katkaiseminen Suomeen. B oli esiintynyt Suomessa ja hän oli maksanut A:lle myymäänsä omaisuuteen kohdistuvia parantamismenoja sekä lyhentänyt tähän omaisuuteen kohdistuvaa velkaa. B:llä oli ollut ulkomailla vain pieni alivuokralaisasunto.

Edellä esitetyn perusteella asiaa kokonaisuutena arvioiden oli pääteltävissä, että kiinteistön osuuden ja määräalojen kaupat oli tehty ulosoton välttämiseksi ja että kysymyksessä oli sellainen keinotekoinen järjestely, jota ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin säännöksessä tarkoitettiin. Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi kanteen tältä osin.

Kesämökkikiinteistön, auton ja luotollisen shekkitilin osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Varpu Lahti, Heljä Järvelä ja Helena Sunila. Esittelijä Arja Mäki.

Perustelut

Asian tausta

1. A ja B ovat yhteisesti hankkineet Vantaan asuinkiinteistön vuonna 1981 siten, että kumpikin on omistanut kiinteistöstä puolet. A on 13.5.1997 ostanut B:ltä tämän osuuden kiinteistöstä 430 000 markan kauppahinnasta. Kauppahinta on maksettu siten, että A on ottanut vastattavakseen B:n vastattavana aikaisemmin olleen osuuden kiinteistön hankintaan kohdistuvasta velasta, jonka maksamisen vakuudeksi pankilla oli panttioikeus kyseiseen kiinteistöön. A on lisäksi loppuvuonna 1997 ostanut ulkopuoliselta taholta kiinteistöön liittyneet kaksi määräalaa. Kiinteistöllä sijaitsee puolisoiden ja heidän lastensa koti.

2. A on 24.10.1997 avannut Merita Pankki Oyj:ssä, nykyiseltä nimeltään Nordea Pankki Oyj, luotollisen shekkitilin, jonka luottoraja on tuolloin ollut 600 000 markkaa. Myös B:llä on ollut oikeus käyttää tiliä.

3. B oli 6.8.1996 lunastanut Savonlinnan kiinteistön hallinnoimansa yhtiön Maridion Oy:n konkurssipesältä 135 000 markan hinnasta ja ryhtynyt rakentamaan kiinteistölle loma- asuntoa. A on 21.1.1999 ostanut kiinteistön sillä olevine rakennuksineen B:ltä 186 000 markan kauppahinnasta. Kauppahinta on maksettu siten, että A on ottanut vastattavakseen aikaisemmin B:n vastattavana olleen kauppahinnan määräisen velan, jonka maksamisen vakuudeksi pankilla oli panttioikeus kiinteistöön.

4. A:n nimiin on vuonna 2001 hankittu henkilöauto perheen oleskellessa ulkomailla.

5. Avustava ulosottomies on ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin nojalla ulosottomiehen määräyksestä 9.10.2001 ja 5.12.2001 ulosmitannut B:n veloista puolet kohdassa 1 mainitusta Vantaan kiinteistöstä B:n omaisuutena eli A:n ostaman edellä mainitun osuuden kiinteistöstä ja mainituista kahdesta määräalasta. Vastaavalla tavalla avustava ulosottomies on B:n omaisuutena ulosmitannut 9.10.2001 Savonlinnan kaupungissa olevan kohdassa 3 mainitun kiinteistön ja 22.10.2001 edellä mainitun henkilöauton. Kun oikeustoimet, joihin A:n omistusoikeus perustuu, oli tehty vuosina 1997, 1999 ja 2001 eli sen jälkeen, kun B oli tullut tietoiseksi edellä mainitun yhtiön konkurssin hänelle aiheuttamista henkilökohtaisista vastuista, ulosottomies on katsonut, että järjestelyihin oli ryhdytty ulosoton välttämiseksi ja omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa.

6. Ulosottomies on katsonut, että A:n omistusoikeus ulosmitattuun kiinteään omaisuuteen ja autoon on perustunut edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettuun keinotekoiseen järjestelyyn. Kantaansa ulosottomies on perustellut sillä, että kiinteän omaisuuden hankintaan liittyneet maksut ja velkojen lyhennykset olivat tapahtuneet luotolliselta shekkitililtä, jonne oli kaupan jälkeen ohjautunut pääasiassa B:n esiintymispalkkioita. A ei ollut pystynyt lyhentämään kyseisiä velkoja omilla varoillaan, ja pankki oli pantinhaltijana joka tapauksessa turvannut saatavansa. B:n ulkomailla asumisesta huolimatta Vantaan kiinteistöllä sijaitseva asunto oli tulkittavissa hänen kodikseen, ja myös se hyöty, mikä loma- asuntona käytetystä Savonlinnan kiinteistöstä oli mahdollista saada, oli koitunut B:lle. Myös henkilöauto oli hankittu B:n varoilla A:n nimiin sen vuoksi, että hän Suomessa asuvana oli ollut perheessä ainoa, joka oli voinut tuoda auton verovapaasti Suomeen.

7. Lisäksi ulosottomies on ulosottolain 3 luvun 36 a §:n (481/1999) nojalla 9.10.2001 antanut A:n edellä mainittua luotollista shekkitiliä koskevan maksukiellon, jonka mukaan sekä B:tä että A:ta kiellettiin mainitusta päivästä lähtien maksamasta takaisin tai muutoin suorittamasta kiellon antamisen jälkeen nostettua luottoa. Ulosottomies on perustellut maksukiellon antamista sillä, että vaikka tili oli muodollisesti A:n nimissä, se oli tosiasiassa ollut puolisoiden yhteinen. Tilin luottomäärä oli perustunut yksinomaan B:n tulonhankkimismahdollisuuksiin. Tilille oli myös pääasiassa ohjattu B:n esiintymistuloja, 24.10.1997 lukien noin 2,1 miljoonaa markkaa, ja siltä oli hoidettu B:n ja A:n perheen rahaliikenne maksukiellon antamiseen saakka siten, että tilin saldo oli ollut koko ajan negatiivinen. Tämän vuoksi ainoastaan pankille oleva velka oli lyhentynyt, eikä ulosotto ollut ulottunut B:lle kuuluviin rahavaroihin.

Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momentin sisällöstä

8. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin mukaan väite siitä, että omaisuus kuuluu sivulliselle, ei estä omaisuuden ulosmittaamista, jos havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta ottaen huomioon velallisen omistajan määräysvaltaan verrattava valta tai verrattavat toimet taikka hänen saamansa edut ja muut vastaavat seikat, ja sellaista oikeudellista muotoa ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa. Pykälän 5 momentin mukaan ulosmittausta ei kuitenkaan saa toimittaa, jos järjestelyssä mukana oleva sivullinen saattaa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan. Lisäksi viimeksi mainitussa lainkohdassa säädetään, että ulosmittaus saadaan 4 momentin mukaan toimittaa vain, jollei uloshaettua saatavaa todennäköisesti muuten saada velalliselta kohtuullisessa ajassa täysimääräisesti perityksi.

9. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitetaan, kuten säännöksen esitöistäkin ilmenee (HE 275/1998 vp s. 7 - 8), sellaisia keinotekoisia järjestelyjä, joissa tiettyä oikeudellista muotoa käytetään yksinomaan julkisivuna, "muotona vailla aineellista sisältöä". Kysymys on toisin sanoen tilanteista, joissa on esitetty näyttö ulosmittauksen kohteena olevan omaisuuden omistusoikeuden kuulumisesta sivulliselle, mutta sivullisen asema omistajana on pelkästään näennäinen ja kysymys on yksin velallisen eduksi tehdystä järjestelystä. Omistusoikeus on erilaisten toimien kautta eriytetty taholle, joka ei vastaa velallisen veloista, mutta joka ei kuitenkaan edusta sanotun omaisuuden osalta velalliseen nähden itsenäistä taloudellista intressitahoa (HE 275/1998 vp s. 14). Tällaisessa tilanteessa voidaan siviilioikeudellisesti sinänsä päteväkin oikeudellinen muoto lainkohdassa säädetyin edellytyksin ulosottomenettelyssä sivuuttaa ja omaisuus ulosmitata velallisen veloista.

10. Esimerkkeinä tällaisista järjestelyistä hallituksen esityksen perusteluissa mainitaan niin sanotut veroparatiisiyhtiöt ja paperiyhtiöt, joita käytetään keinotekoisina kulisseina vain ulosoton välttämiseksi, omistusoikeuden "naamioiminen" pankkitilin käyttöoikeudeksi varsinaisen tilinomistajan tai tilinhaltijan jäädessä ainakin velallisen tulolähteistä saapuneisiin varoihin nähden muodolliseksi omistajaksi tai haltijaksi sekä osamaksuvelan pitäminen keinotekoisesti ennallaan esinettä omistuksenpidätysehdoin myytäessä, vaikka kauppasumma onkin todellisuudessa suoritettu (HE 275/1998 vp s. 15).

11. Kuten ulosottolain 4 luvun 9 §:n 5 momentin ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, keinotekoista järjestelyä koskeva pykälän 4 momentin säännös ei oikeuta sivullisen todellisen oikeuden loukkaamiseen. Tätä on painotettu myös lain esitöissä (HE 275/1998 vp s. 14).

12. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa luetellaan seikkoja, jotka voivat todistelun kannalta olla viitteitä siitä, että sivullisen muodollinen oikeusasema on pelkästään näennäinen. Tällaisina seikkoina mainitaan velallisen omistajan määräysvaltaan verrattava valta, siihen verrattavat toimet sekä velallisen saamat edut. Objektiivisesti havaittavissa oleva ristiriita muodollisen omistusoikeuden ja omistukseen normaalisti liittyvien ulkoisten tunnusmerkkien välillä synnyttää ulosottolain 4 luvun 10 §:ssä säädettyyn hallinnan luomaan omistusoikeusolettamaan rinnastettavan ulosoton oikeutusperusteen. Sivullinen voi esittää vastanäyttöä siitä, että ulosottomiehen toteamasta ristiriidasta huolimatta ulosmittaus todennäköisesti loukkaisi hänen todellista oikeuttaan. Koska ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin säännös merkitsee nimiperiaatteen syrjäytymistä, sivullisen oikeusturvan on katsottu edellyttävän, että ulosottomenettelyssä sivulliselta ei voida vaatia täyttä näyttöä oikeuksiensa loukkaamisesta, vaan jo todennäköisyysnäyttö estäisi ulosmittauksen (HE 275/1998 vp s. 8).

13. Jo ennen mainitun säännöksen 1.6.1999 tapahtunutta voimaan tuloa ulosmittaus on ollut mahdollinen, jos sivullisen väite omistusoikeudesta ulosmitattavaan omaisuuteen on perustunut valeoikeustoimeen tai valeasiakirjaan tai kyseessä on muutoin ollut valeomistus. Sivullinen on myös joutunut sietämään omaisuuteensa kohdistuneen ulosmittauksen silloin, kun hänen oikeutensa perustuu sellaiseen velallisen varoista tehtyyn oikeustoimeen, jota rasittaa takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) mukainen takaisinsaantiperuste.

14. Kuten jo hallituksen esityksestä ilmenee (HE 275/1998 vp s. 16), ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momenttiin sisältyvällä säännöksellä ei ole puututtu ulosottomiehen oikeuteen jättää omistusoikeutta koskeva väite huomiotta, jos kyseessä on varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 34 §:ssä tarkoitettu pätemätön valeoikeustoimi tai tekaistuun asiakirjaan perustuva omistusoikeus taikka valeomistus. Valeoikeustoimet ja -asiakirjat sekä valeomistus toisen lukuun ovat siten ulosotossa edelleen vaikutuksettomia ilman nimenomaista säännöstäkin.

15. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentti ei myöskään syrjäytä ulosottolain 3 luvun 84 §:n (679/2003) nojalla ulosottoa hakeneen velkojan käytettävissä olevaa takaisinsaantilaissa tarkoitettua menettelyä. Takaisinsaantisäännökset ovat velkojien oikeussuojakeino silloin, kun velallisen ja sivullisen kesken on pätevin toimin siirretty varoja pois velalliselta velkojien vahingoksi. Takaisinsaantisäännösten nojalla arvioitavia ovat siten esimerkiksi tapaukset, joissa on käsillä siviilioikeudellisesti pätevä saanto eikä luovutettua omaisuutta ole erilaisin lisäjärjestelyin saatettu takaisin velallisen rajoittamattoman vallintaoikeuden alaiseksi (HE 275/1998 vp s. 15). Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että keinotekoisen järjestelyn sivuuttaminen on säädetty ulosottomenettelyssä mahdolliseksi osaltaan juuri sen vuoksi, että takaisinsaantisäännösten soveltaminen keinotekoisiin järjestelyihin on tarpeettoman raskas menettely eikä se esimerkiksi veroparatiisiyhtiöiden kyseessä ollen ole luonteva keino saada omaisuus ulosmittauksen piiriin muun muassa sen vuoksi, että tosiasiassa ulosottovelallinen itse useimmiten käyttäisi takaisinsaantivastaajan puhevaltaa keinotekoisen järjestelynsä puolesta (HE 275/1998 vp s. 5).

16. Kyseessä olevan säännöksen tarkoituksena on näin ollen, kuten jo lain esitöistäkin ilmenee (HE 275/1998 vp s. 7), saattaa ulosmittauksen piiriin myös ne tilanteet, joissa velallisen tekemiä oikeustoimia ei voida pitää suoraan pätemättöminä valeoikeustoimina, tekaistuina asiakirjoina eikä myöskään valeomistuksena toisen lukuun ja joissa taas toisaalta takaisinsaanti saattaa edellä selostetulla tavalla olla tilanteeseen soveltumaton. Keinotekoisiin järjestelyihin saattaa tosin sisältyä yksittäisiä valeoikeustoiminakin tehtyjä osake- ja muita luovutuksia (HE 275/1998 vp s. 4).

17. Sivullisen oikeusturva vaatii, että silloin, kun kyseessä on sivullisen todellisen oikeuden loukkaus, järjestelyyn puututaan takaisinsaantisäännösten nojalla ja niistä ilmenevin edellytyksin sekä vaikutuksin. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momenttia ei sitä vastoin voida soveltaa, jos se merkitsisi sivullisen todellisen oikeuden loukkaamista. Takaisinsaantisäännöstön tarkoituksena on palauttaa velkojille se varallisuusarvon menetys, jonka velallisen velkojien vahingoksi tekemät luovutukset ovat aiheuttaneet, mutta toisaalta järjestää luovutuksensaajan oikeusturva muun muassa peräytymistä koskevien määräaikojen kautta. Kun aikaa on kulunut riittävästi, sivullisen saantoa on suojattava, jollei sitten ole kysymys saannosta, joka on siviilioikeudellisin perustein pätemätön. Tämän vuoksi muutoin pätevät oikeustoimet tai niihin verrattavat järjestelyt ovat peräytettävissä vain takaisinsaantilaissa säädettyjen takaisinsaantiaikojen kuluessa tehtyinä. Kuten jo ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa on todettu (HE 275/1988 vp s. 5), keinotekoisissa järjestelyissä ajan kulumisella ei ole vastaavaa merkitystä. Tämä perustuu nimenomaan siihen, että edellytetään järjestelyn olevan sellainen, jossa ei ole kysymys sivullisen todellisesta oikeudesta. Myös se, että ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentti on sovellettavissa taannehtivasti ennen lain 1.6.1999 tapahtunutta voimaan tuloa tehtyihin järjestelyihinkin, edellyttää, että mahdollisuutta keinotekoiseksi katsotun järjestelyn sivuuttamiseen sovelletaan vain niihin tilanteisiin, joihin laki on edellä selostetulla tavalla sisältönsä ja esitöidensä mukaan tarkoitettu ja joissa siis on kysymys pelkän keinotekoisen oikeudellisen muodon sivuuttamisesta.

18. Jos velallisen varallisuutta sen sijaan on luovutettu pätevin oikeustoimin ja omaisuuden ulosmittaus merkitsisi luovutuksensaajana olevan sivullisen todellisen oikeuden loukkausta, järjestelyyn voidaan puuttua vain takaisinsaantisäännöksistä ilmenevin perustein ja niiden mukaisessa järjestyksessä. Ulosottolain 3 luvun 85 §:n 1 momentin (679/2003) nojalla velkojan takaisinsaantiväite voidaan esittää myös täytäntöönpanoriidassa. Väitteen esittämisen sijasta velkoja voi saman luvun 87 §:n 1 momentin nojalla nostaa takaisinsaantikanteen vielä täytäntöönpanoriidassa annetun ratkaisun lainvoimaiseksi tulosta laskettavassa kuuden kuukauden määräajassa.

19. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin soveltaminen vain edellä kuvattuihin tilanteisiin ei myöskään loukkaa velkojien oikeuksia eikä merkitse heidän asemansa heikentämistä. Erityisesti puolisoiden ja muiden läheisten välillä tapahtuneiden ja muutoin pätevien luovutusten osalta on takaisinsaantilaissa varsin tehokkaasti turvattu velkojien maksunsaantioikeus muun muassa huomattavan pitkillä takaisinsaantiajoilla ja lahjaolettamaa koskevalla lain 8 §:n säännöksellä. Ulosottoselvityksessä, josta velkojalla on oikeus saada tieto, velallinen on rangaistuksen uhalla velvollinen ilmoittamaan muun muassa vastikkeetta luovuttamastaan omaisuudesta sen selvittämiseksi, voidaanko omaisuutta peräyttää ulosottoon takaisinsaantikantein. Lisäksi ulosottomiehen on ilmoitettava velkojalle muutoinkin havaitsemastaan takaisinsaantiperusteesta. Tultuaan tietoiseksi todennäköisestä takaisinsaantiperusteesta ulosottomiehellä on kiireellisissä tapauksissa ulosottolain 7 luvun 17 §:n nojalla myös oikeus panna sivulliselle luovutettu omaisuus heti väliaikaiseen takavarikkoon.

20. Takaisinsaantilain säätämisen yhteydessä puolisoiden välinen lahjoituskielto kumottiin. Tällöin ei puututtu niihin edellytyksiin, joiden perusteella omaisuuden luovutusta on pidettävä puolison toiselle puolisolle antamana lahjana. Takaisinsaantilaki ei siten aiheuttanut muutosta siihen, miten esimerkiksi puolison kotona tekemä työ, puolisoiden elatusvelvollisuus ja toisen puolison ansiotoiminnassa avustaminen otetaan huomioon arvioitaessa luovutuksen vastikkeettomuutta.

21. Omaisuuden luovutus esimerkiksi velallisen puolisolle tai muulle läheiselle voi kuitenkin siihen liittyvien järjestelyjen ja olosuhteiden perusteella olla ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettu keinotekoinen järjestely, jos käsillä olevat seikat osoittavat, että luovutuksensaajan oikeus sinänsä pätevästä saannosta huolimatta ei ole todellinen. Sivullisen omaisuuden ulosmittaaminen mainitun 4 luvun 9 §:n 4 momentin nojalla edellyttää, että ulosottomies hankkii selvityksen niistä seikoista, joiden perusteella järjestely on keinotekoinen.

Täytäntöönpanoriitakanteesta

22. A on nyt kysymyksessä olevassa Uudenmaan verovirastoa ja B:tä vastaan nostamassaan kanteessa, jonka käräjäoikeus on todennut täytäntöönpanoriitakanteeksi, vaatinut vahvistettavaksi, että hän omistaa edellä mainitun kiinteän omaisuuden ja auton ja että luotollinen shekkitili on yksin hänen tilinsä. A on katsonut, ettei maksukieltoa voida kohdistaa hänen tiliinsä, koska hän ei ole ulosottovelallinen.

23. Ulosottolain 9 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan täytäntöönpanoriitakanne voidaan nostaa, jos sivullinen vastustaa täytäntöönpanoa sillä perusteella, että se loukkaa hänen oikeuttaan. Sivullisen omistusoikeuden sivuuttaminen ulosmittauksessa sen vuoksi, että omistusoikeus perustuu keinotekoiseen järjestelyyn, on tyypillisesti sellainen täytäntöönpanotoimen yhteydessä tehty ratkaisu, joka voi johtaa täytäntöönpanoriitakanteen nostamiseen. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 5 momentti sisältää erityissäännöksen, jossa on viitattu ulosottolain 9 luvun täytäntöönpanoriitasäännöksiin. Ulosottolain 9 luvun 6 §:ssä ei kuitenkaan ole suljettu pois mitään täytäntöönpanotoimen lajia. Lähes kaikissa niistä saattaakin nousta esille kysymyksiä, jotka on voitava käsitellä täytäntöönpanoriita-asiana. A:n väite siitä, että maksukielto loukkaa hänen tilinhaltijan asemaansa liittyviä oikeuksiaan, on siten voitu käsitellä täytäntöönpanoriita-asiana, vaikka ulosottolain 3 luvun 36 a § (481/1999) ei sisällä viittaussäännöstä lain 9 luvun täytäntöönpanoriitasäännöksiin.

24. A:n kanteessa esitetyillä vaatimuksilla pyritään torjumaan täytäntöönpanotoimissa tehty ratkaisu siitä, että A:n omistusoikeus kanteessa tarkoitettuun kiinteään omaisuuteen ja autoon perustuu keinotekoiseen järjestelyyn ja että maksukiellon osalta A on samaistettavissa ulosottovelalliseen. Tämän vuoksi vahvistamisvaatimuksia ei voida tässä täytäntöönpanoriita-asiassakaan arvioida erillään ulosotossa tehdyistä ratkaisuista ja ulosottomiehen hankkimasta selvityksestä.

25. Asiassa on näin ollen kysymys siitä, onko A:n omistusoikeus edellä mainittuun ulosmitattuun kiinteään omaisuuteen ja autoon perustunut sellaiseen keinotekoiseen järjestelyyn, jota ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitetaan, vai onko käsillä A:n todellinen oikeus. Koska ulosmittauksen toimittaminen on ulosottolain 4 luvun 9 §:n 5 momentin mukaan kielletty, jos sivullinen saattaa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan, on johdonmukaista, että myös sivullisen nostama täytäntöönpanoriitakanne hyväksytään sivullisen esittäessä vastaavanlaisen näytön siitä, että hänen väittämänsä oikeus on todellinen. Asianosaisten vaatimusten perusteella tässä asiassa ei sitä vastoin ole kysymys siitä, liittyykö ulosmitattua omaisuutta koskeviin A:n saantoihin takaisinsaantiperusteita.

26. Toiseksi asiassa on kysymys siitä, onko maksukiellon kohdistaminen A:n luotolliseen shekkitiliin siitä huolimatta, ettei hän ole ulosottovelallinen, loukannut hänen tilinhaltijan asemaansa liittyviä oikeuksiaan.

Vantaan asuinkiinteistö määräaloineen

27. Asiassa on riidatonta, että B on pyrkinyt saamaan itselleen niin sanotun rajoitetun verovelvollisen aseman. Riidatonta on edelleen, että veroviranomaiset ovat antaneet B:lle neuvon luopua kiinteistöomistuksistaan Suomessa voidakseen täyttää rajoitetun verovelvollisen aseman edellytykset. B, joka rekisteritietojen mukaan on 31.12.1996 muuttanut Suomesta ulkomaille, on niin sanotun karenssiajan jälkeen ollutkin Suomessa rajoitetusti verovelvollinen 1.1.2000 lukien. Veroviranomainen on tosin myöhemmin purkanut tämän päätöksen.

28. Kiinteistöosuuden kauppa on toteutettu kohdassa 1 kerrotuin tavoin siten, että A on ottanut vastattavakseen B:n vastattavana aikaisemmin olleen osuuden kiinteistön hankintaan kohdistuvasta velasta, jonka maksamisen vakuudeksi pankilla on ollut panttioikeus kyseiseen kiinteistöön. A on näin ollen jäänyt yksin vastuuseen yhteensä 860 000 markan määräisistä veloista. Velkavastuun siirtäminen merkitsee sitä, että omaisuuden tultua realisoiduksi A jää edelleen henkilökohtaiseen vastuuseen niistä tuolloin mahdollisesti maksamatta olevista veloista, joita kiinteistön arvo ei kata. Omistusoikeuden ei näin ollen voida katsoa perustuvan keinotekoiseen järjestelyyn, ellei myös velan vastattavaksi ottaminen ole ollut jo kaupan teon aikaan sillä tavoin näennäistä, että on ollut ilmeistä, ettei A joudu henkilökohtaisesti vastaamaan velan takaisinmaksusta. Kun otetaan huomioon se käräjäoikeuden tuomiossa todettu seikka, jota ei myöhemmin ole oikeudenkäynnissä riitautettu, että kiinteistöosuuden kauppa on tapahtunut käyvästä arvosta, A:lle kaupan vastikkeena siirtynyttä velkavastuuta ei ole osoitettu sillä tavoin näennäiseksi, ettei kiinteistöosuuden ulosmittaus A:lta todennäköisesti loukkaisi hänen todellista oikeuttaan. Henkilökohtaisen velkavastuun siirryttyä kokonaan A:lle tälle on samalla siirtynyt lopullinen henkilökohtainen riski kiinteistön arvon suhteen.

29. Kyseistä kiinteistöä on käytetty B:n perheen asuntona. Kiinteistöosuuden kaupan jälkeen B on tosin esiintynyt myös Suomessa ja täällä oleskellessaan hän on asunut perheensä luona kyseisellä kiinteistöllä. Yksinomaan nämä seikat eivät kuitenkaan merkitse sitä, että omaisuus olisi kaupan jälkeenkin ollut B:n tosiasiallisessa vallinnassa tai että hän olisi muutoinkaan käyttänyt omaisuuden omistusoikeuteen liittyvää omistajan määräysvaltaa sillä tavalla kuin ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin nojalla on edellytettävä, jotta omistajana olevan sivullisen oikeusasema voitaisiin katsoa pelkästään näennäiseksi.

30. Ulosottomies ja verovirasto ovat katsoneet A:n omistusoikeuden perustuneen keinotekoiseen järjestelyyn myös sen vuoksi, että B on maksanut A:n edellä mainittua velkaa ja ettei A:lla olisi ollut varoja velkaa itse maksaakaan. Kiinteistöön liittyvien kahden määräalan osalta keinotekoisen järjestelyn tueksi on vedottu ainoastaan siihen, että B olisi rahoittanut myös tämän omaisuuden hankkimisen. Ottaen huomioon se, mitä Korkein oikeus on edellä lausunut keinotekoista järjestelyä koskevien säännösten soveltamisedellytyksistä ja niiden suhteesta takaisinsaantiin, ei pelkästään toisen puolison velan maksaminen eikä omaisuuden hankkiminen toisen puolison nimiin toisen puolison varoilla oikeuta päättelemään, että kyseessä olisi ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettu keinotekoinen järjestely.

31. Edellä kerrotut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo A:n saattaneen todennäköiseksi, että Vantaan kiinteistön ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

Savonlinnan kiinteistö

32. B on myynyt kohdassa 3 mainituin tavoin kyseessä olevan kiinteistön rakennuksineen A:lle 21.1.1999 tilanteessa, jossa B oli kutsuttu saapumaan samana päivänä antamaan avustavalle ulosottomiehelle ulosottolain mukainen ulosottoselvitys. B:llä on tuolloin ollut ulosotossa perittävänä verovelkoja ainakin 570 369,10 markkaa korotuksineen, ja perittävien verovelkojen pääoman yhteismäärä on ollut 800 000 markkaa.

33. Asiassa on riidatonta, että myös tämän kiinteistön 186 000 markan määräinen kauppahinta on suoritettu siten, että A on ottanut vastattavakseen vastaavansuuruiset kiinteistöön kohdistuvat B:n velat. A:n omankin kertomuksen mukaan B on kuitenkin ennen kaupan tekemistä käyttänyt kiinteistöllä olevan loma-asunnon rakentamiseen ainakin 420 000 markkaa. Asiassa on edelleen riidatonta, että kiinteistönkaupan jälkeen B on sijoittanut välittömästi jatkettuun kiinteistön rakentamiseen ainakin 800 000 markkaa. Kauppahinnan ja kiinteistön rakentamiseen käytettyjen varojen selvän epäsuhdan vuoksi voidaan jo kaupan solmimisen ajankohtana vallinneen tilanteen perusteella arvioida, että velkavastuun ottamisesta huolimatta A:lla ei ole merkittävää riskiä siitä, että hän joutuisi henkilökohtaisesti vastaamaan kauppahintavelan maksamisesta, vaan että kiinteistön arvo todennäköisesti tulisi kattamaan hänen vastattavakseen ottaman velan määrän. Kun lisäksi otetaan huomioon myös se riidaton seikka, että velkavastuun siirtämisestä huolimatta velkaa on edelleen lyhennetty B:n tuloilla, Korkein oikeus katsoo, että velan vastattavaksi ottaminen on ollut vain näennäistä.

34. A:n omankin kertomuksen mukaan B on myös kiinteistön myymisen jälkeen yksin määrännyt kiinteistön käytöstä ja päättänyt muun muassa edellä mainituista rakennustöistä. B on siten kaupasta huolimatta edelleen käyttänyt kiinteistöä kuten omistaja ja hänellä on ollut omistajan määräysvaltaan verrattava valta vallita kiinteistöä. Pelkkä A:n väite siitä, että kaupan jälkeen tapahtunut mittava rakentaminen oli johtunut B:n sairaudesta, ei ole riittävä peruste arvioida tätä seikkaa toisin, koska A ei ole väittänytkään itse käyttäneensä tässä tilanteessa omistusoikeuteen liittyvää omistajan määräysvaltaansa. Myöskään se, että hänellä on B:n puolisona oikeus käyttää loma-asuntoa B:n ohella, ei sellaisenaan merkitse omistusoikeuteen liittyvän määräysvallan käyttöä.

35. Ottaen huomioon edellä kuvatut kaupanteon ajankohta, A:n ottaman velkavastuun näennäisyys ja kiinteistön tosiasiallinen vallinta kaupan solmimisen jälkeen Korkein oikeus katsoo, että Savonlinnan kiinteistön luovutus A:lle on ollut ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettu ulosoton välttämiseksi toteutettu keinotekoinen järjestely.

Henkilöauto

36. Kuten edellä on todettu, tässä asiassa on asianosaisten vaatimusten perusteella pelkästään kysymys A:n omistusoikeuden sivuuttamisesta sillä perusteella, että A:n omistusoikeus autoon olisi perustunut sellaiseen keinotekoiseen järjestelyyn, jota ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momentissa tarkoitetaan.

37. A on 22.1.2001 ostanut kyseessä olevan ajoneuvon Düsseldorfista 27 300 Saksan markan eli noin 81 000 markan kauppahinnasta. A on tuonut ajoneuvon Suomeen elokuussa 2001, ja hänet on merkitty sen omistajaksi ajoneuvorekisteriin. Pelkästään se niin ikään riidaton seikka, että auto on hankittu B:n varoilla, ei merkitse, että A:n omistusoikeus autoon olisi perustunut sellaiseen keinotekoiseen järjestelyyn, jota ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momentissa tarkoitetaan. Asiassa ei myöskään ole näytetty tai edes väitetty, että auto olisi ollut yksin B:n tosiasiallisessa hallinnassa ja käytössä. A on näin ollen saattanut todennäköiseksi, että auton ulosmittaus mainitun säännöksen nojalla loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

Luotollista shekkitiliä koskeva maksukielto

38. Kuten jo edellä asian taustaa koskevassa jaksossa kohdassa 7 on todettu, ulosottomies on 9.10.2001 antanut A:n edellä mainittua luotollista shekkitiliä koskevan maksukiellon, jonka mukaan sekä B:tä että A:ta on kielletty mainitusta päivästä lähtien maksamasta takaisin tai muutoin suorittamasta kiellon antamisen jälkeen nostettua luottoa.

39. Ulosottolain 3 luvun 36 a §:n (481/1999) mukaan jos havaitaan, että velallinen ilmeisesti ulosoton välttämiseksi luotollista tiliä tai muuta vastaavaa luotonottoa hyväksi käyttäen nostaa luottoa tai lisäluottoa ja ohjaa saataviaan tai tuloaan tällaiselle tilille, ulosottomies saa kieltää velallista ulosottovelkojan vahingoksi maksamasta takaisin tai muutoin suorittamasta kiellon antamisen jälkeen nostamaansa luottoa.

40. A on väittänyt, että maksukielto loukkaa hänen oikeuttaan, koska hän on kyseisen tilin ainoa omistaja eikä hän ole ulosottovelallinen. B:llä puolestaan ei ole tilin perusteella velkaa pankille. Maksukieltoa ei voida kohdistaa muun henkilön kuin ulosottovelallisen tiliin. Maksukielto johtaa A:n mukaan siihen, ettei hän voi edes käteisellä maksaa velkaansa pankille.

41. B:llä on ollut A:n nimissä olleen luotollisen shekkitilin käyttöoikeus. Asiassa on edelleen riidatonta, että niin B:n ulko- ja kotimaan esiintymistulot kuin A:nkin tulot on ohjattu kyseessä olevalle tilille ja että tililtä on hoidettu perheen rahaliikenne siten, että tilin saldo on 24.10.1997 tapahtuneesta tilin avaamisesta ja luoton myöntämisestä lukien ollut maksukiellon antamiseen saakka koko ajan negatiivinen. Näin menettelemällä on vältetty tilille tulevien B:n varojen ulosmittaus.

42. A:n mukaan tilin avaaminen on johtunut Savonlinnan kiinteistön rakentamisen luotottamisesta ja myös siitä, että B:n eräässä toisessa pankissa olleelta tililtä oli 23.6.1997 ulosmitattu yksi kolmasosa tilillä tuolloin olleista varoista.

43. Korkein oikeus toteaa, että ennen tilin avaamista ja luoton nostamista A:lla on ollut ainakin 860000 markan määräiset velat Vantaan asuinkiinteistön hankkimisesta. Tämä sekä puolisoiden tulot ja tulonhankkimismahdollisuudet huomioon ottaen tilin luottomäärä on tosiasiassa perustunut B:n tuloihin ja hänen ansaintamahdollisuuksiinsa. Tilille onkin ohjautunut pääasiassa B:n esiintymistuloja ja muita varoja, joita on käytetty muun muassa B:n tosiasiallisessa määräysvallassa olleen Savonlinnan kesämökkikiinteistön rakentamiseen. A on näin ollen ollut tilin luottoon ja tilille ohjattuihin B:n varoihin nähden vain epäitsenäinen aputaho vailla omaa itsenäistä aineellista intressiä. Maksukielto, joka ulosottolain 3 luvun 36 a §:n nimenomaisen sanamuodon mukaan koskee vain sellaista luottoa tai lisäluottoa, jonka luotonantaja on kiellon tiedoksisaatuaan luotollisen tilin tai vastaavan luoton puitteissa tai muodossa velalliselle myöntänyt, ei estä A:ta haluamallaan tavalla maksamasta ennen kiellon antamista nostettua luottoa. A on lisäksi maksukiellosta huolimatta oikeutettu normaaliin luotonottoon ja tavanomaisen pankkitilin käyttöön. Maksukielto ei näin ollen loukkaa A:n tilinhaltijan asemaan liittyviä oikeuksia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

Vantaan asuinkiinteistön ja siihen liittyvän kahden määräalan sekä henkilöauton osalta Korkein oikeus vahvistaa, että mainitun kiinteän ja irtaimen omaisuuden ulosmittaus loukkaa A:n oikeutta.

A:n vaatimukset, jotka koskevat Savonlinnan kesämökkikiinteistöä ja luotollista shekkitiliä, hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kati Hidén, Eeva Vuori, Kari Kitunen ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Lea Nousiainen.